Pori Jazz 2019 lippuja

Musiikin juhlaa heinäkuussa Porissa!

Pori Jazz järjestetään 54. kertaa 12.–20. heinäkuuta 2019!

Festivaalin pääkonsertit järjestetään Kirjurinluodossa torstaina 18.7., perjantaina 19.7. ja lauantaina 20.7. Musiikki soi konserteissa kolmella eri esiintymislavalla, ja kuultavaa on tarjolla iltapäivästä puolilleöin asti. Yksi pääsylippu kattaa kaikki Kirjurinluodon esiintymislavat. Pori Jazzin pääkonsertit ovat ikärajattomia, ja alle 12-vuotiaat lapset pääsevät vanhempiensa seurassa konsertteihin ilmaiseksi

Pori Jazzin pääsyliput ovat myynnissä edulliseen jouluhintaan 31.12. asti. Perinteinen Kirjurinluodon avoin lippu (toimituskuluineen alk. 72 euroa) oikeuttaa sisäänpääsyyn vapaavalintaiseen pääkonserttiin, jonka voi valita vaikka vasta konserttipäivänä. Lipputyyppi on yleisessä myynnissä ainoastaan vuoden 2018 loppuun asti.

Pääkonserttien päiväkohtaiset liput (sisäänpääsy vain lipun osoittamana päivänä) maksavat 31.12.2018 asti toimituskuluineen alkaen 69 euroa. 1.1.2019 alkaen päiväkohtaiset liput maksavat toimituskuluineen alkaen 79 euroa.

Tarjoushintaan on myynnissä myös Kirjurinluodon kolmen päivän lippu, jonka ostaja varmistaa sisäänpääsynsä kaikkiin kesän pääkonsertteihin. Kolmen päivän lippu maksaa vuoden loppuun asti toimituskuluineen alkaen 169 euroa.

Lisätietoja konserttien ohjelmistosta : www.porijazz.fi



Toto esiintyy heinäkuussa Pori Jazzissa

Yhdysvaltalainen menestysyhtye Toto konsertoi lauantaina 20.7. Pori Jazzissa. Festivaalin ensimmäisiä kiinnityksiä ensi kesälle ovat myös maailmanmusiikin kestosuosikki Angélique Kidjo ja kotimaiset tähdet Ville Valo & Agents sekä J. Karjalainen. Jo 54. kertaa järjestettävän Pori Jazzin pääsyliput ovat myynnissä edulliseen jouluhintaan 31.12. asti.

Muun muassa “Africa”-, “Rosanna”- ja “Hold the Line” -hiteistään tunnettu Toto on julkaissut 1970-luvulta alkaen 17 studioalbumia. Yhtyeen levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli 40 miljoonaa kappaletta.

Toto julkaisi viime helmikuussa 40 Trips Around the Sun -kokoelma-albumin, jolta löytyi yhtyeen isoimpien hittien ohella kolme uutta kappaletta. Albumia on seurannut laajamittainen kiertue, jonka kohokohtiin ovat lukeutuneet loppuunmyydyt konsertit muun muassa Amsterdamin Ziggo Domessa (yleisökapasiteetti 17 000) sekä Lontoon Royal Albert Hallissa.

Viime vuosina Toto on kerännyt aivan uudenlaistakin suosiota, kun vuonna 1982 julkaistusta “Africa”-hitistä on tullut myös nuorempien sukupolvien tuntema suosikki – ikivihreä kappale on kerännyt Spotifyssa peräti 455 miljoonaa kuuntelua. Ensi kesänä Toto tekee reilun kuukauden mittaisen Euroopan-kiertueen, joka päättyy Pori Jazziin lauantaina 20.7.

Lauantain 20.7. Pori Jazz -konsertissa esiintyy myös yksi tulevan musiikkivuoden mielenkiintoisimmista kotimaisista kokoonpanoista, kun Ville Valo & Agents konsertoi Kirjurinluodon yleisölle. HIMin keulahahmona tunnettu Valo sekä legendaarinen Agents-yhtye yhdistävät voimansa ensi helmikuussa julkaistavalla studioalbumilla, jolta löytyy muun muassa Rauli “Badding” Somerjoen aiemmin kuulemattomia sävellyksiä, jotka Agents-kitaristi Esa Pulliainen on löytänyt vanhoilta demokaseteilta. Esimakua materiaalista tarjosi alkusyksystä ilmestynyt “Orpolapsi kiurun” -kappale, joka kasvoi nopeasti isoksi hitiksi.

Angélique Kidjo tulkitsee Talking Headsia

Perjantaina 19.7. Kirjurinluodossa esiintyy laulaja-lauluntekijä, näyttelijä ja aktivisti Angélique Kidjo, joka on ollut pitkään yksi maailmanmusiikin suurimmista tähdistä. Kolminkertaisen Grammy-voittajan upea ura alkoi jo 1990-luvun alussa, ja vuosien varrella Kidjo on tullut tunnetuksi ennakkoluulottomana musiikillisten tyylisuuntien yhdistelijänä. Samaa linjaa jatkaa Kidjon tuore Remain in Light -projekti, jolla hän tulkitsee Talking Heads -yhtyeen samannimisen klassikkoalbumin kappaleita uusina versioina. Projektin tiimoilta viime kesänä ilmestynyt pitkäsoitto on ollut arvostelumenestys, jonka voi odottaa löytyvän useilta vuoden parhaat albumit -listoilta.

Torstain 18.7. konsertissa kuullaan kotimaisen musiikkihistorian tärkeimpiin ja suosituimpiin lauluntekijöihin lukeutuvaa J. Karjalaista, jonka Sä kuljetat mua -albumi ilmestyi tänä syksynä. Ilahduttavan tuotteliasta kauttaan jatkava Karjalainen yhdistää uutuusalbumillaan niitä elementtejä, joista hän on tullut tunnetuksi ja joista syntyy rakastetun artistin ainutlaatuinen soundi. Radiosoittoon albumilta ovat nousseet jo kappaleet “Tule kesäyö”, “Tummansininen seuralainen” ja “Sä kuljetat mua”.

Liput edullisemmin vuoden loppuun asti

Pori Jazzin pääkonserttien lipunmyynti käynnistyy Ticketmasterissa perjantaina 30.11. klo 9. Festivaalin pääsyliput ovat myynnissä edulliseen jouluhintaan 31.12. asti.

Perinteinen Kirjurinluodon avoin lippu (toimituskuluineen alk. 72 euroa) oikeuttaa sisäänpääsyyn vapaavalintaiseen pääkonserttiin – asiakas voi käyttää lipun minä tahansa päivänä ja tehdä valinnan vaikka vasta konserttipäivänä. Lipputyyppi on myynnissä ainoastaan 31.12. asti.

Pääkonserttien päiväkohtaiset liput (sisäänpääsy vain lipun osoittamana päivänä) maksavat 31.12. asti toimituskuluineen alkaen 69 euroa.

Tarjoushintaan on myynnissä myös Kirjurinluodon kolmen päivän lippu, jonka ostaja varmistaa sisäänpääsynsä kaikkiin kesän pääkonsertteihin. Kolmen päivän lippu maksaa vuoden loppuun asti toimituskuluineen alkaen 169 euroa.

Tavallista tasokkaamman festivaalikokemuksen mahdollistavat Pori Jazzin VIP- ja Lounge-liput, joita on saatavilla kaikille pääkonserttipäiville.

11 tilaisuutta tapahtumalle Pori Jazz 2019 11 Tilaisuutta

Tilaisuuksia Suomi (11)