Kroke lippuja

Klezmer-musiikin mestariyhtye Kroke Suomeen huhtikuussa!

Klezmer-musiikin mestariyhtye, puolalainen Kroke saapuu konsertoimaan Suomeen huhtikuussa. Tämä lukuisia palkintoja ympäri maailman voittanut yhtye nähdään Savoy-teatterissa, Helsingissä keskiviikkona 25. huhtikuuta 2018.

Vuonna 1992 perustettu Kroke aloitti toimintansa puhtaana klezmer-kokoonpanona, mutta on sittemmin laajentanut repertuaariaan myös laajemmin eri kansanmusiikin lajeihin. Yhtye on luonut oman ainutkertaisen tyylinsä, jossa musiikki soljuu yli rajojen, muotojen ja aikakausien. Krokessa soittavat Tomasz Kukurba (alttoviulu), Jerzy Bawo (haitari) ja Tomasz Lato (kontrabasso).

Kroke on tehnyt yhteistyötä lukuisten eri alojen mestareiden kanssa. Elokuvaohjaaja Steven Spielberg esimerkiksi kutsui sen soittamaan Jerusalemissa pidettyyn keskitysleirien uhreja kunnioittavaan konserttiin. Peter Gabriel puolestaan kutsui Kroken 1997 WOMAD-festivaalille, ja viulisti Nigel Kennedy teki yhtyeen kanssa yhteislevytyksen East Meets East.

Vuonna 2017 Kroke julkaisi 25-vuotisjuhlansa kunniaksi kaksi albumia ja aloitti laajan kiertueen, joka ulottuu huhtikuussa nyt myös Suomeen.

2 tilaisuutta tapahtumalle Kroke 2 Tilaisuutta

Tilaisuuksia Suomi (1)

Kansainväliset tilaisuudet Kansainvälinen (1)