Fugefest lippuja

Fugefest lokakuussa

Ylivoimaisesti suurin Suomen ulkopuolella järjestettävä suomalaistapahtuma Fugefest pidetään tänä vuonna 20. & 21.10. Kolmatta kertaa järjestettävän tapahtuman paikka on sama kuin aiempina vuosina, Palacio de la Paz Fuengirolassa Espanjan Aurinkorannikolla.

Esiintyjäkaarti on mittava. Festari tarjoaa kattavan annoksen suomirockin nostalgiaa. Dingon comeback kulta-ajan kokoonpanossaan, Remu & Hurriganesin viriili rock´n´roll sirkus yhdessä Michael Monroen kanssa, sekä Neon2:n pitkään odotettu paluu, herättävät kaikki paljon positiivisia tunteita ja muistoja. Sifonkihuiveja ja runsasta cajalin käyttöä ilmenee varmasti lavan lisäksi myös yleiössä.

Iskelmäpuolen nostalgiasta huolehtivat huippuvireessä olevat Eini ja Markku Aro. Einin ura on ollut viime vuodet hienossa nosteessa, hänen faneistaan löytyy nykyään myös nuorta väkeä. Eini 40 Yes sir –kiertue alkaa Fugefestistä. Markku Aro on viihteen raudanluja ammattilainen. Arolle Espanja on rakas paikka, koska hän onnistui siellä jokaisen golfarin unelmassa. Aro teki hole in onen par4 reiällä. Jari Sillanpää on ollut mukana jokaisessa Fugefestissä. Tänäkin vuonna Aurinkorannikolla hyvin viihtyvä supertähti tuo esiintymiseensä jotain uutta ja jännittävää. Juha Tapio ja Lauri Tähkä surffaavat tällä hetkellä suosionsa korkeimmalla aallolla. Molempien nuorten miesten musiikki on koskettanut suomalaisia ikään katsomatta. Vaikka Neljänsuora onkin perustettu jo vuonna 1998, varsinainen suursuosio on tullut vasta viime vuosina. Neljän suora on nykyisin halutuin iskelmäorkesteri tanssilavoille ja –ravintoloihin.

Jo lukkoon lyötyjen artistien lisäksi muutamien lisäartistien kanssa käydään neuvotteluja. Uusia nimiä julkaistaan viimeistään elokuussa.

Neljä charter -lentoa

Fugefestin yleisö koostuu Aurinkorannikolla talvikauden viettävistä ”muuttolinnuista” ja Aurinkorannikolle festivaalia varten matkustavista turisteista . Viime vuonna festivaali keräsi kahden päivän aikana yli 4000 kävijää. Arviolta puolet yleisöstä tuli Suomesta. Tänä vuonna odotetaan jopa enemmän festarituristeja. Fugefest –viikonloppuun on varattu toistaiseksi neljä erillistä charter –lentoa. Kaksi lennoista lähtee Helsingistä ja kaksi Tampereelta. Lennot hotellipaketteineen voi varata www. fugefest.fi/matkat –sivulta. Matkat järjestää Espanjassa toimiva suomalaisomisteinen Viajes Meriatur matkatoimisto. Matkapaketit ovat pääosin viikon mittaisia, joten kävijälle jää aikaa festarin lisäksi tutustua Aurinkorannikkoon ja Andalusiaan.

Radio Suomipop vie Suomalaisuuden soundtrackin ilosanomaa myös Espanjaan! Fugefestin mediakumppanina 2017 toimii Nelonen media. Tuoreimmat festariin liittyvät uutiset kuulet ensmmäisenä Radio Suomipopin kanavalta. Uutisia tulee kevään mittaan paljon, artistikaarti kasvaa ja Fugefest –matkat saavat uutta sisältöä.

Radio Suomipop – Kaikkea parasta myös Espanjassa!

Fugefest 2017 ohjelma

Perjantai 20.10.
Jari Sillanpää
Neon2
Lauri Tähkä
Eini & Markku Aro


Lauantai 21.10.
Neljänsuora
Juha Tapio
Remu & Hurriganes feat. Michael Monroe
Dingo


Matkapaketit: www.fugefest.fi/matkat Lisätiedot: www.fugefest.fi Liput ennakkoon: www.ticketmaster.fi

Lippujen hinnat:
1 pvä 52,50
2 pvä 89,50
vip 139,50/pvä
(sis alv.)

Valitettavasti ei löytynyt yhtään hakutulosta haulle 'Fugefest'

Muokkaa hakuasi tai selaa tilaisuuksia alla olevien kategorioiden avulla.

Selaa kategorioittain